Wermland Operan kolmas Ring-sykli päättyi eilen. Reinintyttäret saivat sormuksen takaisin aaltojen alle, kirous ja ahneus pyyhkäistiin saman pesuveden mukana. Ihmiskunta sai jälleen uuden tilaisuuden. Loppukuvaksi jäi perheiden katse näyttämöltä, uusien sukupolvien mahdollisuus välttää edellisten virheet.
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, tämä oli ensimmäinen Ring jonka koen elävänä teatterissa. Levyltä niitä on tullut katsottua useampiakin ja hyllyssä on lisää odottamassa katselua. Vaikka Karlstadin Ring on varmaan erikoisempia tuotantoja teatterin ja orkesterin koon takia, tuskin parempaa aloitusta elävään Ring kokemukseen olisi voinut saada. Helsingissä syksyllä sitten kaikki on suurempaa.
Mikä eniten ilahdutti Wermland Operassa oli olemassaolevien voimavarojen taidokas hyväksikäyttö ja suuri rakkaus teatteriin. Ohjauksessa ja lavastuksessa ei lähdetty kurkottelemaan tähtiä taivaalta, vaan annettiin tarinan kertoa itse itsensä. Wagnerin tarina antaa eeppiset mittasuhteet ilman lisättyjä tulkintavaihtoehtojakin.
Vierustoveri, Karlstadin asukki, kertoi että ilmassa on huhuja Ringin palaamisesta tulevina vuosina. Ring on hyvä panostus kaupungille, pienehkö sali on täyteenmyyty ja Wagneriaanit (kuten allekirjoittanutkin) matkaavat kauempaakin viettämään viikon oopperakaupungissa ja sen ympäristössä. Jos tulevaisuudessa taso on sama kuin tänä vuonna, ei Karlstadin Ringiä voi olla liikaa suosittelematta.
Aloitinkin sitten yhteenvedolla mutta palataan vielä Götterdämmerungiin. Oikeastaan kaikki kommentit mitä edellisissä postauksissa on ollut pätevät myös Götterdämmerungiin. Mutta ensimmäistä kertaa mukana oli myös jotain mikä hieman häiritsi ja minkä olisin tehnyt toisin. Missään vaiheessa aikaisemmin ei päätään ole tarvinnut vaivata yrityksellä ajoittaa tapahtumat johonkin aikakauteen. Nyt ensimmäisen näytöksen ensimmäisessa varsinaisessa kohtauksessa Gunther, Gutrune ja Hagen olivat selvästi pukeutuneet 1900-asuihin ja Gibichungien hallin tuolit ja pulloviinin juonti antoivat viitteitä saman vuosisadan puolivälistä. Lisäksi Gutrudella oli rannekello. Sinänsä asia on mitätön, mutta tämä aiheutti pientä odotusta mahdollisesta selkeämmästä ajan määrittämisestä tai myytti vs. ihmistenaika asettelusta, mitä ei kuitenkaan lunastettu. Ainoa jatkumo tälle asustevalinnalle oli toisen näytöksen lopun pikakuvaelma Siegfriedin ja Gutrunen häistä, smokkeineen ja hääpukuineen. Mieluusti olisin pukenut näyttelijät samanlaisiin ajattomiin asuihin, mitä käytettiin muuten läpi tetralogian.
Solistit olivat tuttuja edellisiltä päiviltä. Hagenin osan lauloi Johan Schinkler, joka oli Fafnerina Reininkullassa. Hänen äänensä oli ihan ok, mutta Hageniin kaipaisin vielä enemmän jylhää pahuuden pauketta alarekisteriin. Waltrauten osassa lavalla piipahti Martina Dike, hieno suoritus. Kestosuosikkini viikon varrelta Marcus Jupither antoi vielä hyvän näytteen omasta osaamisestaan. Ja Ringin oikea sankarihan on Brünnhilde. AnnLouice Löglund oli juuri sitä. Hänen äänessään on piirteitä jotka eivät ole välttämättä juuri niitä joista hullaannun, mutta tämän Ringin Brünnhildenä hän on nainen oikeassa paikassa.
Hieno viikko hienon musiikin seurassa!
PS. Juttelin muutaman orkesterin jäsenen kanssa toisella tauolla. Musiikkia ei ole transponoitu. Jousilla on vain ylin kieli luonnon materiaalia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti