Musiikkitalon Camerata-sali kutsui pianomusiikin ystäviä luokseen kun espanjalaissyntyinen Javier Arrebola konsertoi ohjelmassaan Schubertin kolme viimeistä pianosonaattia. Vaikka Arrebolalla on kotisivut, niin kovin paljon tietoa tästä Sibelius-akatemiassa tohtorintutkintoa suorittavasta pianistista ei ole saatavilla.
Mutta kyllähän se tärkein tieto välittyi tänään konserttilavalta ihan selkeästi: Arrebola on erinomainen pianisti ja ennen kaikkea muusikko. Maailmassa on paljon hyviä pianisteja, mutta sellaisia pelimanneja jotka kykenevät elämään ja välittämään musiikin fraasit koskettavasti, saaden pianon laulamaan ja välillä kadottamaan lyömäsoitinluonteensa, ei ole paljon. Arrebola kuuluu tähän pienempään valiojoukkoon.
Schubertin kolme viimeistä pianosonaattia c-molli, A-duuri ja B-duuri (D958-D960) valmistuivat muutama kuukausi ennen säveltäjän kuolemaa. Ne muodostavat yhdessä hienon kokonaisuuden. Yhteiskesto lähentelee kahta tuntia, jonka vuoksi niitä valitettavasti ei esitetä kovin usein samassa konsertissa. Tänään sonaattien välissä oli 15-20 minuutin väliajat ja ainakin minun makuuni niiden esittäminen samassa konsertissa on erinomainen kokemus. Sonaattien yhteiset rakenneluonteet tulevat näin mukavasti esiin.
Kuten jo edellä mainitsin Arrebola on mies paikallaan. Hän kaivoi pianosta laajan sävypaletin. Raa'asta lyömäsoitintyöskentelystä herkkään lyyriseen sointiin. Ennen kaikkea minuun vetosi hänen ilmaisunsa ja tulkintansa, joka tuntui sykkivän samoissa maisemissa oman sydämeni kanssa.
Ehkeivät Schubertin viimeiset sonaatit ole aivan samalla tasolla Beethovenin loppupuolen sonaattien kanssa. Mutta kyllä ne kestävät kuitenkin vertailun. Niidenkin kuuntelun jälkeen kannattaisi hiljaisuudessa tuijotella nuotioon tai takkaan jonkun aikaa ja miettiä mistä elämässä oikein onkaan kysymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti