perjantai 19. huhtikuuta 2013

Perjantai-ilta Saimaa Sinfonietan seurassa

Konsertti: Lappeenranta-sali 2013-04-19

Perjantai-illan huumaa Lappeenrannassa tarjoili tällä kertaa Saimaa Sinfonietta johtajanaan Tibo Bogányi ja vierailevana tähtenä sopraano Jenni Lättilä. Ohjelmistossa Csikyn, Kodályn ja Bizet'n ohella Paavo Heinisen orkesterilaulujen kantaesitys.

Boldizsár Csikyn Divertimento puhallinoktetille ja kontrabassolle alkaa tulla jo varsin tutuksi sävellykseksi kaakon kulmalla. Tänään se kuultiin jo kolmannen kerran puolen vuoden sisällä. Minulle se sopii kyllä, sillä useamman kuuntelukerran jälkeen olen alkanut pitää siitä yhä enemmän. Ja väittäisimpä että orkesterikin on parantanut tulkintaa joka kerta. Edelliseen kertaan verrattuna ainakin sointi oli vieläkin yhtenäisempi, vaikka tällä kertaa oltiin taas Lappeenranta-salin tunkkaisuudessa. Sen verran tämä Csikyn Divertimento on alkanut kiinnostaa, että otan mielelläni vinkkejä mahdollisesta levytyksestä. Itse en ole tietoa sellaisesta löytänyt.

Tänään kantaesitetyt Paavo Heinisen orkesterilaulut olivat ensimmäinen kosketukseni Heinisen vokaalimusiikkiin. Sopivasti myös tänään julkaistiin Saimaa Sinfonietan, Mikael Helasvuon ja Bogányin levytys Heinisen huilukonsertosta, joka myös kantaesitettin Lappeenrannassa pari vuotta sitten. Orkesterilaulut jäivät ensi kuulemalta minulle hieman kaukaisiksi. Ensimmäinen laulu, Det gör ont, omasi kevyemmän säestyksen, johon orkesterin sointivärit toivat hienosti eloa. Toinen laulu, Jos, taasen eteni suoraviivaisemmin ja paksumman sointikudoksen avulla. Jenni Lättilän ääni kuulosti taas kerran hienolta, mutta itse tekstit laittoivat minut pohtimaan sanojen syntaksisen luonteen vaikutusta lauluun. Ei niinkään lausetasolla, vaan sanojen pituuden ja vokaalien tasolla. En rohkene avata aivoituksiani pidemmälle julkisesti näin yhden kuuntelukerran perusteella. Jälleen pitää vain toivoa että näitä teoksia kuulisi useamman kerran. Eivät Heinisen laulut ole mielestäni vaikeaa musiikkia, mutta ainakin tällaiselle amatöörille useampi kuuntelu avaisi tutustumisen kättelyn jälkeiselle tasolle.

Kodályn Galántan tanssit alkaa suhteellisen epätanssimaisesti, mutta siitä kasvaa mainio menopala. Jorma Lautasen klarinetti ilahdutti jälleen kerran. Kodályn aikana orkesteri puhkesi hienosti täyteen hehkuun. Vaikka Lappeenrannassa on käynyt viime aikoina monia hienoja kapellimestareita vierailemassa, niin tuntuu että Bogányi saa aina omasta orkesteristaan vielä yhden ylimääräisen vaihteen esille. Toivottavasti näemme ja kuulemme Bogányita Lappeenrannassa vielä useammin.

Konsertin päätti Georges Bizet'n ensimmäinen C-duuri sinfonia. Vaikka sinfonia sisältää nuoren Bizet'n vauhdikasta ja pulppuavaa orkesterointia, ei se oikein vetoa minuun. Sen syvempää kaarta en ole siitä löytäväni; vain paljon déjà vu -tuntemuksia. Mozart, Rossini ja Bachkin tulevat mieleen. Mutta toisaalta onhan hitaan osan oboeteema varsin viehättävä. Vaikka musiikin sisältö ei välttämättä minua täysin sytyttänytkään, niin Saimaa Sinfonietan soitto sen kyllä teki. Ihan kelpo päätös konsertille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti