torstai 5. syyskuuta 2013

Saimaa Sinfonietan syksyn aloitus

Konsertti: Lappeenranta-sali 2013-09-05

Kyllä oli mukava palata oman "kotiorkesterin" kauden avajaiskonserttiin pitkän oopperakesän jälkeen. Kausi potkaistiin käytiin isommalla Saimaa Sinfonietta kokoonpanolla ja kapellimestarina puuhasteli Mikkelin kaupunginorkesterin ylikapellimestari Sasha Mäkilä. Vierailevana solistina trumpettiin puhalsi Tomas Gricius. Eilen samaa kokoonpanoa saivat ihastella Mikkeliläiset ja tänään repertuaari toistettiin Lappeenrannassa.

Odotukset olivat siis korkealla, mutta valitettavasti minulle jäi kokonaisuutena konsertista vähän valju maku. Aloitus, Bachin Brandenburgilainen konsertto nro 2, kuulosti minun makuuni jotenkin hajanaiselta. Keveän leikkisää barokkidraivia ei tahtonyt syntyä. Johannes Vesterisen cembalo ei tahtonut erottua varsinkaan ensimmäisessä osassa. Syy ei ole Vesterisessä, mutta osansa siinä on Lappeenranta-salin tunkahtavalla akustiikalla.

Leevi Madetojan Maalaiskuvat palauttivat toiveet paremmasta. Nimensä mukaisesti, vai liekö siitä johtuen, Madetojan orkesterisarja loi mieleeni varsin kesäisiä kuvia. Mäkilä oli rohjennut jakaa ykkös- ja kakkosviulut orkesterin eri laidoille. Tuossa on omat riskinsä suhteellisen vähälukuisten jousten kanssa (8-6-4-4-2). Mutta eipä ollut pelkoa täyteläisyyden katoamisesta, ainakin tänään ratkaisu oli onnistunut.

Väliajan jälkeen palattiin hetkeksi barokin pariin. Tomas Gricius urakoi Bachin ohella myös Henry Purcellin Sonaatissa trumpetille ja jousille D-duuri. Onneksi olin tutustunut teokseen ennakolta ja osasin varautua olemaan tarkkana heti alusta lähtien. Vaikka sonaatissa on kolme osaa, niin kokonaiskesto taitaa olla alle viiden minuutin. Mukava pieni välipala, joka toimi tänään paremmin kuin Bach.

Taas saan hehkuttella Joseph Haydnin musiikkia, kun konsertin päätti Sinfonia nro 99. Minulla kesti jonkin aikaa syttyä Haydnin musiikille, mutta jossain vaiheessa tutustuttuani hänen jousikvartettoihinsa, ihastuin hänen huumoriinsa ja armottomaan ammattitaitoonsa. Tänään kuultu sinfonia nousi myös Saimaa Sinfonietan tulkintana ehdottomasti illan parhaaksi kokemukseksi. Hieman menuetin aikana oli taas rytmiikan kanssa vaisuutta, mutta plussan puolelle päädyttiin silti komeasti.

Yleisön innostuskin tuntui olevan hieman vaisua. Kelpo peruskonsertti joka ei lähtenyt plaaniin, vaan jyskytti vähän rutiininomaisesti eteenpäin. Mutta ainahan elävä musiikki kotiolot voittaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti