lauantai 12. lokakuuta 2013

Kaksi oopperaa yhden hinnalla

Oopperat: Ihmisen ääni, Karhu - Kansallisooppera 2013-10-12

Kansallisooppera on valmistanut syksyn piristykseksi kahden lyhyen oopperan paketin, joka Alminsalin esitysten jälkeen lähtee pienelle kiertueelle Pieksämäelle, Kouvolaan, Raaheen ja Kauhajoelle. Mainio idea, joka toivottavasti saa oopperakärpäsen puraisemaan uusia kuulijoita.

Ensimmäinen oopperoista on Francis Poulencin Ihmisen ääni. Katselin tästä oopperasta tallenteen jokin aika sitten ja innolla odotin Kansallisoopperan versiota. Alminsalin esityksissä nimettömän naisen roolin laulaa Johanna Rusanen-Kartano. Musiikki ei yllättäen kuulunutkaan orkesterimontusta, vaan lavan reunalla sopraanomme sielunelämää myötäili ja kommentoi pianisti Hans-Otto Ehrstöm. Pienoinen pettymys oli että Alminsalissakin ooppera esitettiin pianon säestyksellä. Pettymykseen ei missään tapauksessa ole syynä pianisti Ehrström, jonka yhteistyö Rusanen-Kartanon kanssa oli moitteetonta. Odotin vain kovasti Poulencin dramaattisen musiikin kuulemista orkesterin voimalla. Voi olla että vaaditun kokoinen orkesteri ei olisi mahtunut Alminsalin monttuun, eikä pienempää sovitusta ollut mahdollista tehdä. Kiertueella muuten molemmat oopperat esitetään pianon avustuksella.

Johanna Rusanen-Kartano oli sisäistänyt sisältä hajonneen naisen roolin hienosti. Hänen epätoivonsa ja takertuminen entisen miesystävänsä puheluun viimeisenä, katkeavana lankana on vakuuttavaa katsottavaa. Jere Erkkilän ohjaus vihjaa lopussa varsin vahvasti naisen itsemurhaan, kun tämä päätyy kylpyammeeseen pullon sirpaleiden keskelle nieltyään kourallisen lääkkeitä. Muuten vanhojen puhelinlinjojen ja keskuksen sekoilut päivittyvät varsin luontevasti kännykän kenttäongelmiksi. Tosin keskivaiheen miehen olinpaikan paljastuminen kotinumeroon soittamalla ei aivan toimi kännykkäaikana. Muutamaan otteeseen monologin siirtyminen pois puhelimesta, kuten omaan peilikuvaan, luo mielenkiintoisia painotuksia naisen vahvemmasta mielenjärkkymisestä.

Anna Kontekin yksinkertaisen toimiva, lähes täysvalkoinen lavastus  antaa valaisija Vesa Pohjolaiselle mahdollisuuden käyttää hienovaraisia väriteemoja painottamaan libreton nyansseja. Hienoa symboliikkaa silläkin osastolla.

Rusanen-Kartano ja Ehrström tekivät kyllä nappisuorituksen musiikkiosastolla. Molemmat oopperat muuten lauletaan suomeksi. Ihmisen äänen alkuperäisen Jean Cocteaun tekemän libreton on suomentanut Juhani Koivisto. Vaikka Rusanen-Kartanon laulusta saikin todella hyvin selvää, niin silti kaipaisin tekstityslaitetta avuksi. Se vapauttaisi kuuntelua.

Paketin toinen ooppera on William Waltonin Karhu. Walton on tehnyt oopperan libreton Paul Dehnin kanssa Anton Tšehovin näytelmän mukaan. Suomentajina ovat Juhani Koivisto ja Jukka Rissanen. Jos Ihmisen ääntä voisi pitää vaikka tragediana, niin Karhu onkin sitten vaudevilleä. Jenni Lättilän esittämän Popovan elämä on kääntynyt sisäänpäin aviomiehen kuoleman aiheuttaman surun vuoksi. Vaikka aviomies ei tainnut olla mikään ihannemies. Popova on sulkeutunut kotiinsa palvelijansa Lukan, Heikki Aalto, hoitaessa asioita. Kylään saapuu Hannu Niemelän esittämä Smirnov, joka tulee perimään edesmenneen aviomiehen velkoja. Molemminpuolisen alkuhyljeksinnän jälkeen Popovan ja Smirnovin sydämet löytävän yhteisen rytmin.

Karhun ohjauksesta vastaa Ville Saukkonen. Saukkosen ohjaukset ovat minulle hankalia, mutta Karhu ei aiheuta hylkimisreaktiota. Anna Kontekin lavastuksen ideaa en oikein tajunnut. Mitä kolme lautarakennelmaa kuvaavat? Mitä Lenin tekee katonrajassa? Mikä on punainen tarpeistoporras? Punakoneita? Mutta paljon oli Saukkosella ja Kontekilla hyviäkin ideoita, vaikkapa pistoolien paljastuminen rynnäkkökivääreiksi, huivitanssi, sieni-sikari-fallos, jne.

Karhu etenee hienosti esittäjien voimalla. Jenni Lättilästä paljastuu komean äänen lisäksi mainio komedienne ja yhteispeli Hannu Niemelän kanssa toimii hyvin. En välttämättä ymmärrä mitä lisäarvoa palvelija Lukan pukeminen/muuttaminen naiseksi antoi, mutta Heikki Aallon bassoa kuuntelee mielellään. Karhussa tekstityslaite olisi ollut ehdottomasti tarpeen. Teksti katosi välillä Waltonin raikkaaseen sävelmaailmaan.

Tämän päiväinen näytös oli toinen Alminsalissa ja salissa oli valitettavan paljon tyhjiä paikkoja. Oopperan ystävien kannattaa ehdottomasti käydä bongaamassa kaksi harvinaisempaa syyspesijää ruskan keskeltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti