torstai 19. helmikuuta 2015

Saimaa Sinfonietan sointikylvyssä

Konsertti: Imatran kulttuurikeskus 2015-02-19

Kylläpä teki korville hyvää kuulla taas Saimaa Sinfoniettaa Imatran kulttuurikeskuksen Karelia-salissa. Karelia-salin akustiikka on aivan eri tasolla Lappeenranta-saliin nähden. Tunkkaisuutta ei ole, soitinryhtmät ja instrumentit erottuvat selkeästi. Lisäksi kun kapellimestari Tibor Bogányi oli jakanut ykkös- ja kakkosviulut eri reunoihin, niin sointikuva oli onnistuneen raikas.

Ohjelmistossa oli Joseph Haydnin Le Pescatrici -alkusoitto, Jean Sibeliuksen orkesterilauluja ja Ludwig van Beethovenin 3. sinfonia. Orkesterilaulujen solistina taituroi sopraano Jenni Lättilä. Alun perin ohjelmistossa piti olla myös Lotta Wennäkosken orkesteriteos Hava, mutta se oli jäänyt tällä kertaa pois. Toivottavasti Saimaa Sinfonietta palaa siihen lähitulevaisuudessa.

Haydnin oopperatuotantoon en ole satunnaisia kuulemisia lukuun ottamatta tutustunut. Sinfoniat ja jousikvartetot ovat olleet ylittämätön ilon lähde Haydnin parissa. Nyt kuultu oopppera-alkusoitto toimi mukavana korvien aukaisijana konserttiin.

Jenni Lättilällä on hieno instrumentti. Taipuisa sopraanoääni omaa vahvan pohjan, jonka täyttä potentiaalia ei tarvinnut käyttää Saimaa Sinfonietan Sibelius-lauluissa. Jennin artikulaatiosta voisi moni laulaja ottaa mallia. Laulut ovat sanoja, eivätkä pelkkiä vokaliiseja. Illan Sibelius-tarjotin sisälsi tällä kertaa laulut: Var det en dröm?, Arioso, Illalle, Säv, säv, susa ja Demanten på marssnön. Var det en dröm? kuultiin myös ansaittuna encorena toiseen kertaan. Sen ohella oma suosikkini tämän kertaisesta repertuaarista on Illalle. Lyhyt hekumallinen purkaus, jonka jatkuva nousu kiehtoo. Bogányin ja Lättilän yhteistyö tuntui toimivan hienosti. Jenniä on ilo kuunnella, toivottavasti lähitulevaisuudessa taas vaikkapa Töölönlahden musiikkiteatterissa.

Beethovenin Es-duuri sinfonia on yksi länsimaisen taidemusiikin merkkipaaluista. Klassismi kääntyy romantiikkaan, muoto ja koko kasvavat uusiin mittoihin ja orkesterin soittotaidoltakin alettiin vaatia uutta askelta. Saimaa Sinfonietta ja Tibor Bogányi olivat selvästi paneutuneet teokseen kunnioituksella. Eritoten ensimmäinen osa saattoi olla parasta kuulemaani Saimaa Sinfoniettaa. Myönnän kyllä että salillakin on tässä osuutta. Hitaassa osassa sitten annetaan vielä huippuorkestereilla tasoitusta. Yhteenhengittäminen, soinnin tasapaino ja intonaation tarkkuus herkimmissä kohdissa eivät  vielä ole aina täysin kohdallaan. Mutta varsin pienistä asioista on jo kysymys kokonaiskokemuksen kannalta. Erittäin nautittava esitys.

Jos olisin huomenna Mikkelissä, ei olisi ongelmia missä viettäisin iltani... Vink, vink.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti