perjantai 1. tammikuuta 2016

Lappeenrannan laulukilpailut 1. päivä (2016)

Lappeenrannan laulukilpailut, Lappeenranta-sali 2016-01-01

Avajaiset alkoivat Milko Vesalaisen ja Ilmari Räikkösen duetolla.
Kolme vuotta on vierähtänyt edellisistä laulukilpailuista ja nyt on jälleen aika siirtyä uuteen vuoteen laulukilpailuiden tahdissa. Kotikulmille sattui kulttuurisuma näin vuodenvaihteeksi kun Imatralla olisi ollut tarjolla balettia. Oopperan ystävänä annoin oman balettilippuni anopille ja livahdin itse seuraamaan nuorten laulajien mittelöä naapurikaupunkiin.

Perjantai-ilta alkoi alkukilpailun ensimmäisellä osiolla jossa yhdeksän laulajaa esitteli taitojaan. Ennakkokilpailujen antamien odotusten pohjalta koin yllätyksiä, tulkinta oli vahvaa, mutta ääni ei oikein tahtonut riittää isompaan saliin. Ja muutaman laulajan osalta asiat olivat toisinpäin; terhakka ääni, mutta kokonaisuus jätti kylmäksi.

Omat suosikkini ensimmäisestä erästä esiintymisjärjestyksessä: Tomi Punkeri, Vilja Riutamaa, Akseli Vanamo ja Suvi Väyrynen. Eritoten illan päättäneen Suvi Väyrysen kypsä esitys ilahdutti kovin. Brava!

Huomenna onkin sitten pitkä päivä loppujen kilpailijoiden esitysten parissa. Toi, toi, toi kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti